maanantai 25. kesäkuuta 2012

Terrorismin anatomiaa

Science-lehdessä oli mielenkiintoista juttua terrorismista. Referoin tähän lyhyesti lukemaani kirjoitusta, johon oli koottu aiheeseen liittyviä viimeisimpiä tutkimustuloksia.

Scott Atran nimisen Michiganin yliopiston tutkijan tekemien terroristihaastattelujen perusteella väkivaltainen radikalismi nousee ihmisten kokemista "pyhistä arvoista", ei niinkään itse uskonnoista. Sen sijaan uskonnot toimivat näiden pyhien arvojen varastona, josta terroristit ottavat niitä käyttöönsä - usein samanmielisten keskinäisessä kanssakäymisessä, jossa ihmiset noidankehämäisesti vahvistavat toinen toisensa radikaaleja ajatuksia.

Robert Pape Illinoisin yliopistosta puolestaan tutki itsemurhamenetelmällä tehtyjä terroritekoja vuosilta 1980-2009 keräämänsä tilaston perusteella. Hän totesi noin 87%:ssa terroriteoista olleen pyrkimyksen pakottaa demokraattinen hallinnto vetäytymään alueelta, jonka se oli miehittänyt. Erityisen aktiivisia tässä olivat marxilaiset tamilittikerit, jotka Sri Lankan hallitus kukisti vuonna 2009. Työnsä perusteella Pape teki sen johtopäätöksen, ettei demokratioiden kannata miehittää alueita, joille he eivät ole tervetulleita. 

Tieteellisessä mielessä mielenkiintoista on se, että Pape on ennustanut Afganistanin itsemurhaterrorin hiipuvan viidessä vuodessa sen jälkeen kun Yhdysvallat poistuu maasta. Kyseessä on siis oikeastaan itse asetettu falsifiointikriteeri hänen teorialleen itsemurhaterrorismin syistä.

Myös ekonomistit ovat tutkineet terrorismia, ja todenneet että yleinen käsitys köyhyyden ja terrorismin välillä on virheellinen. Israelilaiset ekonomistit Esteban Klor ja Eric Gould tutkivat ihmisten asenteita ennen ja jälkeen terroritekoja. Heidän tuloksensa olivat selkeitä: terroritekojen jälkeen niiden kohteeksi joutuneissa yhteisöissä ihmiset olivat valmiimpia kompromisseihin palestiinalaisten kanssa kuin he olivat olleet ennen näitä tekoja. Lähi-idän terrorismi näyttää siis vaikuttavan ihmisten asenteisiin.

Tutkimusjohtaja Berman puolestaan on asettanut hypoteesin, jonka mukaan terroristit näkevät itsensä altruistisiksi ja ovat näin tarkasteltuina melko rationaalisia toimijoita. Tämä perustuu israelilaisen tutkijan Ariel Merarin ja hänen kumppaneidensa tutkimuksiin, jotka ovat haastatelleet epäonnistuneita itsemurhaterroristeja kaikista tappavimmista terroristiryhmistä. Näyttäisi siltä, että nämä ryhmät käyttävät samoja lojaalisuuteen kannustavia menetelmiä kuin uskonnolliset lahkot tai keskinäistä apua tarjoavat organisaatiot.

Tyypillistä näille keskinäistä apua tarjoaville ryhmille on esteiden kasvattaminen uusien jäsenkandidaattien tielle ja toisaalta kaikkien ryhmän jäsenten valmius uhrautumiseen yhteisten tavoitteiden puolesta. Näin järjestöt välttyvät vapaamatkustajilta. Ja terroristijärjestöt pettureilta.

Näistä lähtökohdista Berman testasi teorioitaan palestiinalaisten tekemien terroritekojen yhteydessä ja havaitsi että eniten tuhoa aiheuttivat uskontoperusteisen sosiaalisia palveluja tarjoavat järjestöt - siis erityisesti Hamas ja Hizbollah joiden terrori-iskut tuottivat keskimäärin 63 ja 44 uhria. Myös Irakissa tehokkaimpia ovat olleet uskonnolliset radikaalijärjestöt. Mutta - tulosten perusteella - ongelma ei siis ole uskonnollisuus itsessään, vaan pikemminkin uskonnollisten lahkojen piirissä kehitetyt menetelmät keskinäiseen lojaaliuden ja uhrautumisen saavuttamiseksi.

Terrorismista on siis jatkuvasti kertymässä uutta tietoa. Ilmiön kokonaisvaltainen ymmärtäminen on kuitenkin kaukana, eikä esimerkiksi yksinään toimivien terroristien motiiveista ole kovin hyvää käsitystä. Siten terrorismitutkimusta tarvitaan yhä lisää ennen kuin voimme edes toivoa ehkäisevämme sen syntymistä tehokkaasti. Sitä odotellessamme voimme vain toivoa, ettei terrorismi leviä pysyvästi Suomeen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Vielä Hyvinkään tragediasta
Terrorismirikos-epäily Suomessa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!