maanantai 5. tammikuuta 2015

Fantastista, sanoisi Angela

Saksan pääministeri Angela Merkel olisi valmis heittämään Kreikan ulos eurojärjestelmästä, mikäli maa ei jatka luotottajiensa määräämää säästölinjaa.

Suomessa Antti Rinne ilmaisi olevansa sitä mieltä, että Kreikka pystyy hoitamaan velkansa, mikäli poliittista tahtoa löytyy. Olli Rehn puolestaan haluaisi pidentää Kreikan maksuaikoja entisestään. Sen sijaan Timo Soinin mielestä Kreikka ei tule maksamaan velkojansa, ellei maksuaikoja venytetä sataan vuoteen nollakorolla.

Minä olen samaa mieltä kaikkien kanssa. Jos Kreikka ei maksa velkojaan, on se tietenkin heitettävä ulos eurojärjestelmästä, kuten Angela totesi. Ja kuten Antti jutusteli, niin kyllä Kreikka voisi maksaakin velkansa, jos poliittinen tahtoa löytyisi useiksi vuosikymmeniksi.

Mutta kun ei löydy, ei ainakaan ellei Ollin ehdotusta laina-aikojen pidentämisestä toteuteta. Tosin ajan pitäisi olla todella pitkä ja samalla tulisi varmistaa lähellä nollaa oleva korko, kuten Timo asian muotoili. Se tarkoittaisi käytännössä Kreikan velkojen osoittaista anteeksiantoa.

Samalla muistutan arvoisaa lukijaani siitä, että Angelan toimintaa selittää paljolti se, että Saksa saavutti tavoitteensa jo Kreikan velkakriisin (ensimmäisessä) akuutissa vaiheessa, jolloin vaikeuksiin joutuneet saksalaiset pankit pelastettiin.

Hänen kannaltaan kyseessä on siis hienosti onnistuneesta saksalaisen pankkikriisin kustannusten siirtämisestä muille euromaille, josta nyt operaation viimeisessä vaiheessa aiheutuu saavutettuun voittoon nähden pieni lisäkulu myös operaation voittajalle. Siis saksalaisille (ja myös ranskalaisille), jotka välttyivät pelastamasta holtittomasti toimineita pankkejaan yksin.

Tavallisten kreikkalaisten kannalta koko operaatio on ollut ikävä. Mutta koska maa on demokratia, tulivat he aikanaan ihan itse valinneeksi johtajikseen kelvottomia poliitikkoja. Noiden vaalien äänestyspäätösten seurauksia nyt maksellaan.

Omista virheistä huolimatta lienee kreikkalaisten poliittiselle tahdolle korjata tehtyjä virheitä tullut lopullinen raja vastaan. Ellei euroerolla ja sen seurauksilla uhkailu ja pelottelu sittenkin estä kreikkalaisia äänestämästä äärivasemmistolaista Syrizaa valtaan ja lopettamasta toivotonta vyönkiristystään.

Suomelle tästä tulee joka tapauksessa katastrofi, sillä kyllä kreikkalaisten poliittinen tahto loppuu ennemmin tai myöhemmin. Saatavamme jäävät siis saamatta aivan varmasti joko osittain tai kokonaan, ja maksun hoitavat veronmaksajat. Kyse on vain ajankohdasta, jolloin asia varmistuu.

Fantastista, sanoisi Angela - jos tuntisi paremmin Jyrki Kataisen retoriikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikka aloittii prosessin, jonka lopuksi se jättää velkansa maksamatta
EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille
Suuri kusetus


13 kommenttia:

  1. Luin tuolta kauppalehdistöstä, että Kreikka saa perityksi ainoastaan 49% lakiteksteissä määrätyistä veroista. JOS se saisi perittyä kaiken, ongelma olisikin hanskassa.
    Rahan sijasta olisikin näin jälkiviisaana pitänyt Kreikalle antaa meiltä atk:n joutilaiksi tekemiä veroviraston työntekijöitä ...
    Mutta tuo Saksan (yhdessä Ranskan ja Englanninkin kanssa) taktikointi kyllä meni niin Kiviniemeen kuin Kataiseenkin täydestä. Valitettavasti.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain muistini kätköistä pyrkii esille käsitys, jonka mukaan Suomi toimittikin jossain vaiheessa veroasiantuntemusta helleeneille. Vai olisiko sittenkin ollut unta?

      Poista
  2. Tästä euroseikkailusta kiteytyy hyvin Lounais-Suomessa tapaamani Karjalan evakon/evakoiden lausuma:

    " Kaik' män - eikä piisantkaa "

    Elikkä oma talous superkuralle ja päälle vielä takuutukset ja vakuutukset.

    Analogia: Karjala ja sen asukkaiden omaisuus menetettiin - päälle vielä massiiviset sotakorvaukset.

    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mutta itsehän mekin valitsemme poliitikkomme... aivan kuin kreikkalaisetkin.

      Poista
    2. Eivät ymmärtäneet aikanaan valita Otto-Willeä vaikka naapurikin suositteli...
      Seno

      Poista
    3. Otto-Wille oli kyllä ilmeisen taitava, koska säilyi hengissä pidempään kuin isänsä aurinkoinen.

      Poista
  3. Vanha taloushistorian tuntija Barry Eichengreen tuumiskeli, että Kreikan euroerosta seuraisi vielä pahempi markkinapaniikki kuin Lehman Brothersin konkurssista. Saksa voi kuvitella mitä haluaa, mutta Kreikan lähdön jälkeen markkinat alkaisivat koetella Espanjaa, Portugalia ja Italiaa.

    Kaikkein pahin skenaario olisi kuitenkin se, että Kreikka eroaa, eikä seuraakaan mitään maailmanloppua, vaan Kreikka toipuisi vieläpä nopeasti. Kaikki tämä vyönkiristys olisi ollutkin täysin turhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikan ja muiden velkamaiden takia Euroopan talous on jäätynyt jo moneksi vuodeksi. Isoja ongelmia voi toki seurata, mutta Etelä-Euroopan tilanteen selkiintyminen on talouskasvun uudelleenkäynnistymisen edellytys. Kirjoitin tästä jo kauan sitten.

      Ei se USA:kaan matanut ikuisesti Lehmani Brothersin takia.

      Poista
  4. >>maksun hoitavat veronmaksajat. >> Veronmaksajien sijaan lasku pitäisi lähettää Kataiselle, Urpilaiselle et kumppaneille. Wishful thinking mutta saahan sitä ehdottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä ajatus, mutta noiden maksukyky ei riittäisi. Ei kuitenkaan pidä unohtaa myöskään 2011 vaalien jälkeen heti takkinsa kääntäneen Kepun vastuuta.

      Poista
  5. Onko niin että jos Kreikassa verojen periminen onnistuisi yhtä hyvin kuin Suomessa ja jos kreikkalaisten veronmaksu olisi yhtä rehellistä kuin suomalaisten niin Kreikan valtio uisi rahoissa? Tällöin sen ei olisi edes tarvinnut ottaa noita velkoja.

    Kreikalle olisi parasta erota eurosta, ottaa drakhma takaisin, tehdä velkasaneeraus, mennä konkurssiin ja sen jälkeen aloittaa "uusi elämä" omalla valuutalla.

    Kreikalla on kuulemma aluevesillään potentiaalisia öljy- ja kaasuesiintymiä mutta niistä ei saa heti tuloja ennen kuin niihin on investoitu porauskalustot ja putkistot. Sitten pitäisi maksaa investoinnit pois ja sen jälkeen voi alkaa maksamaan velkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ti yksinkertaisesti vain jättää maksamatta. Ennkkotapauksia on paljon.

      Poista
  6. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!