torstai 29. joulukuuta 2016

Obaman hallinto salli Israelin siirtokuntien tuomitsemisen

Yksi maailmanpolitiikan keskeinen kriisi nousi jälleen esille kun YK:n turvaneuvosto päätti tuomita Isralin siirtokuntapolitiikan. Yleensä YK ei ole tähän pystynyt, sillä Yhdysvallat on estänyt sen veto-oikeudellaan.

Nyt nähdyssä istunnossa Obaman hallinto päätti kuitenkin poiketa totutusta, mikä ymmärrettävästi närkästytti Israelia. Ja sai myös tulevan presidentti Trumpin ottamaan asiaan kantaa.

Obaman ulkoministeri John Kerry selitti tapausta sillä, että siirtokuntien rakentamisen lopettaminen ja palestiinalaisvaltion hyväksyminen Israelin rinnalle olisi myös Israelin etu ja ainoa tie kestävään rauhaan. Yhden valtion politiikka puolestaan tarkoittaisi Kerryn mukaan "ikuista miehitystä" palestiinalaisille. Ja siten myös ikuista arabien vihaa juutalaisvaltiota kohtaan.

Asiallisesti ottaen YK:n turvaneuvosto on tietenkin oikeassa. Israel on kansainvälis-oikeudellisesti palestiinalaisalueiden miehittäjä ja siirtokuntien rakentamisessa on kyse miehitysvallan lujittamisesta ja jopa hitaasti etenevästä etnisestä puhdistuksesta.

Asian kääntöpuolena on se, että sen enempää palestiinalaiset kuin muutkaan muslimit eivät hyväksy Israelin olemassaoloa. Siten ne ovat valmiita tuhoamaan juutalaisvaltion välittömästi tilaisuuden koittaessa.

Sitähän on jo yritettykin muutamaan otteeseen, tosin viimeksi jo vuonna 1973: sen jälkeen arabit ovat tunnustaneet tosiasiat eli Israelin korkeampaan teknologiaan ja Yhdysvaltain tukeen perustuvan sotilaallisen ylivoiman.

Israelin ja palestiinalaisten suhteeseen vaikuttaa myös tilanteen asymmetrisyys. Palestiinalaiset ja muut arabit eivät katoa mihinkään sotilaallisten tappioiden yhteydessä, sillä Israel ei demokratiana ryhdy eikä edes halutessaan voisi ryhtyä varsinaiseen kansanmurhaan, koska sellaisen yhteydessä se menettäisi kaiken kansainvälisen (lue amerikkalaisten) tuen. Sellaisessa tilanteessa juutalaisvaltion tuhoutuminen olisi vain ajan kysymys.

Sen sijaan sotilaallisen yhteenoton hävitessään Israeliin ja juutalaisiin tulisi kohdistumaan lähes varmasti massiivinen kansanmurha. Sen seurauksena koko valtio katoaisi kartalta ja "pyhä maa" liitettäisiin takaisin arabien hallintaan.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, vaikka ei sinänsä hyväksyttävää, että Israel pyrkii hiljalleen laajentamaan juutalaisasutusta myös Länsirannalle. Gazaan he tuskin haluavat koskea, koska se on käytännössä yhtä väkivaltaista kaupunkia, jossa hallitsee islamistinen Hamas. Ja, kuten jo edelle kirjoitin, palestiinalaisten kansanmurhaaminen ei ole Israelin käytettävissä oleva vaihtoehto.

Edelle kuvaamani huomioiden voidaan todeta, ettei Israel tule tosielämässä koskaan hyväksymään palestiinalaisvaltiota. Se olisi ehkä ollut mahdollista maan itsenäistyessä, mutta nykytilanteessa asia voidaan unohtaa - paitsi jos Yhdysvallat jostain syystä asettaisi palestiinalaisvaltion synnyttämisen Israelille antamansa taloudellis-sotilaallisen tuen ehdoksi. Se ei maan sisäpoliittisista syistä kuitenkaan ole mahdollista, sillä maan juutalaisella ja kristillis-konservatiivisella väestöllä on enemmän kuin riittävästi poliittista vaikutusvaltaa sen estämiseksi.

Siten Obaman hallinnon viime hetken ratkaisu YK:n turvaneuvostossa oli vain populistinen provokaatio, jolla haluttiin ehkä parantaa demokraattien ja arabien suhteita sekä lisäksi ehkä myös ärsyttää Donald Trumpin tulevaa hallintoa. Käytännön merkitystä nyt nähdyllä manööverillä ei ole, eikä "pyhän maan" konflikti ole sen seurauksena yhtään lähempänä ratkaisuaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
No nyt Suomesta löytyi rasismia!
Ramadan päättyi ja paljasti Helsingin muslimien todelliset karvat
Israelin toimet Gazassa tuomittu

11 kommenttia:

  1. Monet republikaanit ovat esittäneet että Yhdysvaltojen tulevan hallinnon tulisi leikata rahoitusta Yk:lta,mikä ei ole aivan mitätön uhkaus,jos he aikovat asiaa todella lähteä ajamaan ja muistetaan vielä sekin että republikaanit hallitsevat tulevassa hallinnossa paitsi valkoista taloa myös kongressia ja senaattia.
    Ja todettakoon että Yk:ssa valloillaan oleva antisemitismi on käsin kosketeltavissa. Koko järjestöstä on tullut diktaattorien ja islamistien temmellyskenttä.
    Todettakoon vielä samaan hengenvetoon että kuka tahansa muu kuin islamisti eläisi mieluummin Israelissa kuin muslimiterroristien kontrolloimalla alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka tahansa täysjärkinen eläisi missä tahansa rauhallisessa maassa mieluummin kuin sekasorrossa, jollaista islamilainen kulttuuri näyttää syystä tai toisesta luovan.

      Poista
    2. Juuri tästä syystä en ainakaan henkilökohtaisesti kaipaa Suomeen tai Eurooppaan islamilaista kulttuuria. Euroopan tasolla se on jo pitkään nähty, että heistä ei ole muuta kuin haittaa, kuluja ja saavat aikaiseksi mitä? Terroritekojako? Autojen polttamistako?

      Poista
  2. Israelissa asuu paljon arabeja muuallakin kuin miehitysalueilla.Heillä on Israelin kansalaisuus,äänioikeus,oma puolue knessetissä ja asiat varsin hyvin,osa suorittaa asepalveluksenkin.
    Aika paljon miehitetyn alueen ongelmat johtuvat siitä että taustalla on Hamas tai muu äärijärjestö vihaa lietsomassa.
    Mitä tulee siirtokuntien rakentamiseen niin nykyinen palestiinalaisalue on uskonnollisten juutalaisten mielestä heille kuuluvaa juudean ja samarian maakuntaa,valtio tukee tätä tilan haltuunottoa verohelpotuksin.Toisaalta israelin pinta ala on noin kolmannes Oulun läänistä ja koko pinta ala ei ole asumiskelpoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arabit olisivat voittaneet paljon, jos olisivat 1940-luvun lopulla hyväksyneet YK:n suunnitelman Palestiinan jakamiseksi. Israelin kansalaisuuden saaneet muslimit ovat tuolloisten arabijohtajien määräyksiä uhmanneiden henkilöiden jälkeläisiä.

      Poista
    2. Tämä on oleellinen seikka, jota nykyaikana tuskin muistetaan. Tosin Israelin syntyyn liittyy monimutkaisia asioita, joihin perehtyminen vaatisi aika tavalla työtä. Käsitykseni on, että juutalaisten toiminnassakin on ollut aika lailla moitittavaa, mutta perussyy nykyiseen dilemmaan on se, että palestiinalaiset eivät suostuneet Israelista erillisen palestiinalaisvaltion muodostamiseen.

      Toinen professori

      Poista
  3. Israelissa asuu paljon arabeja muuallakin kuin miehitysalueilla.Heillä on Israelin kansalaisuus,äänioikeus,oma puolue knessetissä ja asiat varsin hyvin,osa suorittaa asepalveluksenkin.
    Aika paljon miehitetyn alueen ongelmat johtuvat siitä että taustalla on Hamas tai muu äärijärjestö vihaa lietsomassa.
    Mitä tulee siirtokuntien rakentamiseen niin nykyinen palestiinalaisalue on uskonnollisten juutalaisten mielestä heille kuuluvaa juudean ja samarian maakuntaa,valtio tukee tätä tilan haltuunottoa verohelpotuksin.Toisaalta israelin pinta ala on noin kolmannes Oulun läänistä ja koko pinta ala ei ole asumiskelpoista.

    VastaaPoista
  4. Kävinpä Palestiinassa ja Israelissa tässä kuluneen syksyn aikana ja täytyy myöntää, että siirtokuntien näkeminen livenä on varsin tyrmistyttävä kokemus. On se vain niin törkeää. Suorastaan ilahduin uutisesta, että amerikkalaiset eivät kaataneet yk:n lauselmaa. Tosin, professorin tapaan veikkaan kyseessä olevan pelkkää kilven kiillotusta.

    Palestiinalaisten ongelma, miehityksen lisäksi, on kelvottomat johtajat. Kelvottomien johtajien valintaan ei Israel ole aivan syytön, vaan sillä on näppinsä pelissä.

    Tavallinen kansa molemmilla puolilla tuntui olevan täysin kyllästynyt koko konfliktiin. Mahtaa myös miehittäminenkin olla varsin kallista puuhaa kun niin mahdottoman paljon vilisti sotilaita joka puolella.

    Yksi ratkaisu voisi olla kahden valtion versio 1967 rajoilla ja Palestiinan johtaminen länsimaista kootulla virkamieshallinnolla.

    Palestinaalaisalueen omat poliisit tuntuivat hyvin ystävällisiltä ja avuliailta mitä heitä nyt muutamaa kävin jututtamassa. Kävi mielessä, että mahtavat olla krisittyjä, mutta en asiaa kysynyt.

    VastaaPoista
  5. Obama osoitti todellisen pikkusieluisuutensa. Viime metreillä näyttää, mitä mieltä Israelista todella on. Demokraatit kosiskelivat vielä Clintonin vaalikampanjan aikaan juutalaisia maksamaan kallista kampanjaa, nyt antisemitismi nousee avoimeksi. YK on menettämässä merkitystään. Muuten olen sitä mieltä, että Jordania on palestiinalaisvaltio, eikä mitään arabeille tarkoitettua erillistä palestiinalaisvaltiota tarvita. Termi 'palestiinalainen' on pelkkä teennäinen konstruktio. Trumpin tehtäväksi jää toimia Israelin takuumiehenä.

    VastaaPoista
  6. Obama on kahdeksan vuoden presidenttiytensä aikana osoittautunut ulkopoliittisesti päättämättömäksi. On johtanut taka-alalta ja yleensä väärään suuntaan.

    Syyria on Obaman pahin ulkopoliittinen epäonnistuminen. Siellä Yhdysvallat päättämättömyydellään ja toimettomuudellaan kutsui Venäjän paikalle ja nyt Venäjä sopii Syyrian kohtalosta yhdessä Turkin ja Iranin kanssa.

    Syyriassa Yhdysvallat myös ajautui tukemaan jihadisteja eli saman ideologian edustajia, jotka räjäyttivät WTC:n kaksoistornit.

    Obama on ollut lännelle erittäin tuhoisa presidentti. Osittain se on ollut tarkoituskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse sitä mieltä, että Yhdysvallat mutta myös muut länsimaat ovat pääsyyllisiä Syyrian tragediaan. Ensin maallistuneet syyrialaiset yllytettiin kapinaan ja sen jälkeen heidät jätettiin oman onnensa nojaan.

      Lännen toiminnan seurauksena on miljoonien syyrialaisten ihmisten elämä sekaisin, Eurooppa saanut ison syyrialaisvähemmistön ja - kuten sanoit - Venäjä, Iran ja yhä islamistisempi Turkki vahvistaneet asemaansa Lähi-idässä. Samalla myös ISIS pääsi vahvistumaan ja hallitsee edelleen isoa osaa Syyriasta.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!