lauantai 13. toukokuuta 2017

Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän

Kirjoitin vuonna 2012 niiden maahanmuuttajien määristä, jotka tuolloin istuivat vankilassa seksuaalirikoksista. Totesin silloin, että "keskimääräisen maahanmuuttajan raiskausfrekvenssi on noin kahdeksankertainen verrattuna suomalaiseen mieheen" ja lisäksi että "irakilaisen riski joutua vankilaan raiskauksesta on noin 77-kertainen verrattuna suomalaiseen".

Eilen saimme lisävalaistusta asiaan. Jutun mukaan "Krp:n analyysissä kävi ilmi, että tuhatta Suomessa oleskelevaa Irakin kansalaista kohden oli 12,9 seksuaalirikosepäilyä. Tuhatta Suomen kansalaista kohden vastaava luku oli 0,3."

Pysähdytään hetkeksi tähän kohtaan. Mikäli luvut kuvaavat todellista tilannetta, on irakilaisen aiheuttama raiskausriski nykyisin noin 43-kertainen verrattuna suomalaiseen.

Vuonna 2012 laskemani 77-kertainen irakilaisten yliedustus raiskauksissa perustui vankilassa istujien määriin ja eilinen lukema poliisin tietoon tulleisiin epäilyihin. Luvut eivät siis ole vertailukelpoisia, vaikka ovatkin samansuuntaisia.

Lisäksi on huomattava, että vuoden 2012 jälkeen on moni irakilainen ja muu ulkomaiden kansalainen muuttunut Suomen kansalaiseksi, joten heidän tekemänsä raiskaukset luetaan nykyisin suomalaisten tekemiksi. Se alentaa Irakin kansalaisten suhteellista osuutta raiskaajista, mutta ei heidän tekemänsä seksuaalisen väkivallan määrää.

* * *

Eilinen uutinen kertoi myös, että "suuri suhteellinen luku (10,9) oli myös esimerkiksi afganistanilaisilla, mutta heitä on Suomessa paljon irakilaisia vähemmän. Kolmanneksi suurin suhteellinen luku (8,8) oli Turkin kansalaisilla". Nämä luvut tarkoittavat, että afgaanien raiskausriski on 36-kertainen ja turkkilaisten 29-kertainen verrattuna Suomen kansalaisiin.

Kokonaisuudesta saa ehkä parhaan kuvan viime vuonna julkisuuteen tulleesta tiedosta, jonka mukaan yli puolet Helsingissä poliisin tietoon tulleista seksuaalirikollisista oli maahanmuuttajataustaisia. Kyse ei siis todellakaan ole enää mitättömästä marginaalista, vaan pääkaupunkimme eräänlaisesta valtavirrasta.

* * *

Eilisen jutun mukaan Suomessa oleskeli vuonna 2016 noin 19 000 irakilaista, joiden epäiltiin tehneen 90 raiskausta. Se tarkoittaa, että tämä maahamme saapunut joukkio pilasi viime vuonna lähes sadan naisen elämän siten, että he ilmoittivat asiasta poliisille.

Lisäksi irakilaiset pilasivat niiden elämän, jotka tulivat raiskatuksi, mutta eivät kertoneet asiasta poliisille. Krp:n selvityksen mukaan valtaosa ilmoituksen tehneistä uhreista oli suomalaisia naisia, mutta irakilaisnaiset olivat tehneet vain vähän ilmoituksia.

Se kertoo siitä, että tilastoista puuttuvat irakilaisnaisten raiskausilmoitukset syystä tai toisesta. Siksi heidän kokemansa seksuaalirikosten määriä voi vain arvailla. Todennäköistä lienee myös, etteivät kaikki suomalaisnaiset ole kertoneet joutuneensa raiskatuiksi.

* * *

Eilinen juttu pohdiskeli sitä, miksi irakilaiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. En puutu siihen enempää, koska se on mielestäni toissijaista sen rinnalla, että me suomalaiset näytämme hyväksyvän lähinnä olan kohautuksella 90 suomalaisen naisen joutumisen maksamaan vuonna 2016 äärimmäisen kovan hinnan maahanmuuttopolitiikastamme.

Eikä kyse ole pelkästään irakilaisten uhreiksi joutuneista suomalaisista, vaan myös afgaanien, turkkilaisten, somaleiden, iranilaisten ja muiden täältä omien sanojensa mukaan turvaa hakeneiden miesten uhreista riippumatta siitä, ovatko he juuri nyt kotimaansa vai Suomen kansalaisia. Siten maahanmuuttopolitiikkamme raiskausuhrien määrä vuonna 2016 oli vielä paljon suurempi kuin 90 naista.

Uhriluku on todennäköisesti useita satoja naisia, jotka kaikki ovat suomalaisen maahanmuuttopolitiikan uhreja. Siis sen politiikan, jota suurin osa suomalaisista osoittaa tahtovansa äänestämällä vaaleista toiseen maahanmuuttokritiikittömiä puolueita Vasemmistoliitosta Kokoomukseen: esimerkiksi juuri käydyissä kunnallisvaaleissa tämän politiikan muutosta ilmaisi haluavansa poliittiset marginaaliryhmätkin huomioiden alle 10 prosenttia äänestäneistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veret seisauttavia seksuaalirikostilastoja
Yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttotaustaisia
Maahanmuuttajien yliedustus raiskauksissa on tilastotietojakin suurempi





29 kommenttia:

  1. Miksi irakilaiset ja muut kehitysmaista tulevat nuoret uroot käyttäytyvät kuten käyttäytyvät?

    Yksi syy löytyneen Vanhasen ja Lynnin tutkimuksesta kansakuntien älykkyydestä: Alhainen älykkyys yhdistettynä korkeaan testosteroiiniin on vaarallinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän yhdistelmään kun lisätään kulttuuriperinne, missä naisella on saman verran tai vähemmän arvoa kuin koiralla saadaan lähes täydellinen selitys asialle. Ja sielläpäin vallalla oleva uskontokin antaa täyden tukensa naisten alistamiselle miesten oikkujen mukaan.

      Poista
  2. Yksinkertaisin selitys on se, että sisäministeri Orpo päästi potentiaaliset raiskaajat maahan v. 2015. Nyt sitä satoa korjataan eikä kansa antanut Orpolle vaaleissa epäluottamuslausetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussuomalaisten Suomen uutiset kirjoitti 21.9.2015 mm, seuraavaa:

      "Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat käännytettävä takaisin

      Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toivottaa tervetulleeksi sisäministeri Petteri Orpon lausunnon, jonka mukaan Suomi voi tarvittaessa sulkea rajansa. Ryhmä ottaa myönteisesti vastaan myös ministeri Jussi Niinistön vakuutuksen, että puolustusvoimat voi antaa virka-apua pakolaisvirtojen hallinnassa.
      ...
      Maahanmuuttopolitiikka
      tyhjän päällä

      Suomessa on paljon puhuttu Dublin-asetuksen noudattamisesta. Hallituksen omassa toimenpideohjelmassakin todetaan, että ”järjestelmä pitää kokonaisuutena saada toimimaan”.

      – Tällä hetkellä me kuitenkin omalla toiminnallamme siunaamme Dublin-asetuksen rikkomisen. Kun Dublin-asetusta ei EU:ssa enää noudateta, jää koko yhteinen maahanmuuttopolitiikka tyhjän perustan päälle, huomauttaa Terho..."

      https://www.suomenuutiset.fi/ruotsista-tulevat-turvapaikanhakijat-kaannytettava-takaisin/

      Ilmeisesti PettUri Orpolle mahdollisuus tulevaan politrukin virkaan Brysselin lihapatojen äärellä painoi vaa'assa enemmän kuin hänen tarkoituksellisesta laiminlyönnistään seuraavat monentyyppiset massiiviset haitat Suomelle ja kantasuomalaisille - tyypillinen suomalainen nykypoliitikko: psykopaatti vailla moraalia, jolle oma etu ajaa ohi kaiken muun.

      Poista
    2. Orpon vaimo on sitä paitsi mukana MATU-LIIKETOIMINNASSA tarjomalla lakiasiain-palveluja maahantunkeutujille omassa lakiasiain-toimistossaan.

      Poista
  3. Niitä miehiä ja kansanjoukkoja, mitkä tekevät näitä tekoja, tänne Suomeen haluavat pääasiassa tietyt naiset.
    He ovat myös näkyvimmin esillä näitä tulijoita puolustamassa ja esim. edesauttamassa laittomien maassaolijoiden säilyttämistä maassamme.

    Voi vain ihmetellä miksi näin toimitaan?

    Ehkä koetaan, että itse ollaan turvassa ja jo vähän vanhempina osataankin itseään suojella mahdollisilta vaaranpaikoilta, joten ei huolta.
    Muutama raiskaus siellä sun tällä ei haittaa, nehän on vaan tilastoja - otetaanpa lisää maskotteja kun ne on niin iiihania.

    Vai miksi esim. laittomasti maassa olevien Rautatientorin leiri on yhä pystyssä ja sillä vankat puolustajat?

    Suomessa on enemmänkin ihmisiä joiden mielestä suomalainen mies ei ole mitään mutta ne...
    Tästä hyvä esimerkki oli Henry Laasasen artikkeli Oikeassa mediassa, missä
    ihmeteltiin suomalaisten naisten "tasa-arvo100"-projektia ja sen naisvaltaista osallistujajoukkoa.
    Hienosti ja syystä tätä naisten tasa-arvo toimintaa kummasteli myös naistoimittaja videolla
    https://www.facebook.com/ylekioski/videos/1689373101354135/

    Summa summarum - tilanne paranee vasta sitten kun tiettyjen naisten järki alkaa toimimaan
    ja ymmärretään suomalaisen miehen arvo sekä se että tilastot eivät olekaan pelkkiä tilastoja.

    VastaaPoista
  4. "Isis ohjeistaa kannattajiaan tekemään terrori-iskuja kuorma-autoilla"

    "Tukholmassa huhtikuussa tehneen Rakhmat Akilovin hengenheimolaisia saattaa edelleen olla Ruotsissa, kertoo SVT."

    http://yle.fi/uutiset/3-9611639

    Näitä uutisia meilläkin kirjoitellaan koska seurassamme on tiettyjä ihmisiä, jotka noudattavat oman kulttuurinsa tapoja.

    VastaaPoista
  5. Naiset ovat itse innokkaimmin maahanmuuttopolitiikkaa tukemassakin.En ole nähnyt samanlaista kirkumista maahanmuuttoa vastaan kuten olen nähnyt heiltä sen puolesta joten vaikea nähdä ongelmana yleisellä tasolla että he myös kärsivät siitä eniten.Omaa typeryyttä.

    VastaaPoista
  6. Onhan tuo ongelmallinen tilanne kun 19 000 tekee 90 raiskausta; se on silti periaatteessa hyvin pieni vähemmistö, vaikka edustus onkin verrattuna suuri.
    Aika hyvä saanti noilla mamumiehillä näyttää silmämääräisesti kyllä yöelämässä olevan ilman raiskaamistakin, mikä taas tietysti on suomimiehiltä pois suoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoissa kaupungeissa on joka tapauksessa enemmän nuoria naisia kuin miehiä. Pitäisi riittää niin uus- kuin kantasuomalaisille.

      Poista
    2. Ano klo 16.40!

      Olet ilmeisen sairas ihminen kun vähättelet raiskausta.
      Teko, joka saattaa tuhota uhrin koko elämän ja tulevaisuuden.
      Ehdotan, että hyppäät "ruotsinlaivaan" ja käyt tutustumassa Ruotsin tilanteeseen. Vietä no go -alueella vaikka viikko.
      Saattavat silmäsi avautua ja suu sulkeutua?
      Ymmärräthän, että tämä kirjoitus kirjoitus toi esiin vain yhden epäkohdan, joka liittyy näiden kansojen siirtymiseen toisiin maihin.

      Poista
    3. En vähättele, koitan vain hahmottaa vähän mittasuhteita - ehkä kannattaisi sinunkin?
      Tarkoitukseni muuten onkin mennä jossain vaiheessa katsomaan noille ns. "no-go zoneille" ruotsiin, että näen itse hieman mikä niissä on de facto meininki.

      En itsekään tosiaankaan ole mikään monikulttuurin puolestapuhuja, mutta en myöskään mikään öyhöttäjä, jolla menee heti tunteisiin kaikki mahdollinen ilman järjen tai harkinnan häivääkään.
      Jäitä siis hattuun.

      Poista
    4. Oikeastiko suomessa on enemmän nuoria/nuorehkoja naisia kuin miehiä?

      Poista
    5. Maaseudulla on mies- ja isoissa kaupungeissa naisenemmistö. Oikeasti.

      Poista
    6. Tuon uskon, mutta miehiä on kaikkiaan enemmän - suomalaisten yksinjäävien runkkareiden määrää matumiesten invaasio ei siis tosiaankaan helpota:

      http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html

      Poista
  7. On vähän väärin sanoa että "nämä miehet tulevat kulttuureista joissa naisella on yhtä vähän arvoa kuin koiralla...". On toki myös aivan päinvastoin: raiskaajalle millään muulla ei ole väliä kuin naisella. Ei esimerkiksi sillä mikä on maassa "laillista".

    Mutta emmepä me itsekään oikein hallitse sitä minkä täällä säädämme "lailliseksi".

    Kulttuureissa joissa ylläpidetään vahvaa sukupuoliseparaatiota kaikki sukupuolisuuteen liittyvät asiat ovat tabuja. Valitettavasti omassa kulttuurissammekin on puhumattomia alueita -- niin paljon ettemme edes pysty säätämään lakeja esimerkiksi burkhakiellosta. Naurettavinta on että meilläkin jotkut, myös jotkut naiset, saattavat liimata oman kulttuurimme ominaisuuksia sukupuoliseparaation päälle ja selittää että "toki nainen saa myös pukeutua peittävästi jos hän sen valitsee". Puhuminen "valinnanvapaudesta" kulttuurissa jossa ei ole sen enempää historiassa kuin päiväkohtaisesti tarjolla mitään vaihtoehtoja on, hmmm, ihan hölmöä.

    Hämmästyttävää on mielestäni myös, että omassa lainsäädännössämme tehdään periaatteellisia myönnytyksiä patoutuneita väkivaltataipumuksia omaaville kulttuureille. Esimerkiksi niin sanottua "uskonrauhaa" koskeva laki legitimoi uskonnolliselta pohjalta nousevan taipumuksen provosoitua ja vastata "pyhien arvojen" loukkauksiin väkivaltaisesti. Laki syyllistää vain sen joka provosoi.

    Se on moraalisten maalitolppien siirtelyä.

    Meidän pitäisi nostaa nuo tabuaiheet käsittelyyn ja kysyä itseltämme: onko länsimainen nainen joka esimerkiksi ei pukeudu burkhaan, vaan omaan tapaamme aistillisesti, todellakin itse syyllinen kun joutuu raiskatuksi? Tai: onko kriittinen nettikirjoittelija tai pilakuvan piirtäjä todellakin syyllinen kun hän provosoi verisiä terroritekoja?

    Vasta kun itse pystymme avaamaan omat silmämme näkemään miten kyvyttömiä me toistaiseksi olemme hallitsemaan oman ajattelumme tabualueita, vasta sitten meillä on toivoa siitä että pystyisimme ottamaan tarpeellista etäisyyttä keskellemme tunkeutuneisiin väkivaltakulttuureihin.

    Kulttuuris-kognitiiviset tosiasiat ovat ainoat todella kovat tosiasiat. Toistaiseksi me emme ymmärrä miten yhteensopimattomia kulttuurit voivat keskenään olla. Kaikenlaisia kuvitelmia sopeutumisesta ja integraatiosta yhä elätetään.

    Nimeäni linkkaamalla pääsee käsiksi raiskausaiheiseen blogiini.

    VastaaPoista
  8. Blogisti kuvaa tekstissään osuvasti yhteiskunnan sosiaalisen koheesion murtumista. Tämä indikoi koko yhteiskunnan hajoamista, ellei kehitystä saada kääntymään. Toistaiseksi missään massamaahanmuuton kohteeksi joutuneessa maassa tässä ei ole onnistuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäpä Unkari ja Puola, joissa ei ole maanpetturihallitusta?

      "EXCLUSIVE: ‘It Was An Invasion’: How Hungary Managed To Erase Illegal Immigration In Just A Few Months",
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=151459

      "Polish Government Will Not Allow ‘Bloody Harvest’ of Multiculturalism", http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=150370

      Poista
    2. Unkarin ja Puolan tilanne on vielä kesken. Kummassakin maassa kansallisilla päättäjillä on ilmeistä tahtoa toimia oman kansansa etujen mukaisesti. EU on jo ilmaissut vastustavan kantansa asiaan ja se ei lupaa näille maillle ja niiden väestöille hyvää. Nähtäväksi jää taipuvatko Unkari ja Puola EU:n vaatimuksiin vai eroavatko ne lopulta unionista ja näin tekevät sen positiivisen poikkeuksen sääntöön.

      Poista
    3. Olli Pusa tuo esille artikkelissaan "EU ja Suomi mafian alihankkijana?" miten Australia lopetti venepakolaisten tulon. EU voisi Välimerellä toimia samalla tavoin, mutta se toimiikin juuri päinvastoin, jossa vielä EU:ta nuoleskelevan korruptoidun "eliitin" johtama Suomi vielä avustaa sitä omilla laivoillaan. Ks. http://beta.oikeamedia.com/o1-18209

      EU toteuttaa Kalergi-suunnitelmaa eurooppalaisten tuhoamiseksi: http://kalergisuunnitelma.blogspot.fi/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html - Ilmeisesti eurooppalaisista vain pieni osa tietää tästä, koska tässäkin valta-VALE-media VALEHTELEE VAIKENEMALLA.

      Poista
    4. Australia kyllä lopetti "venepakolaisten" maahantunkeutumisen, mutta tapahtuiko se liian myöhään pelastaakseen yhteiskuntaa mainitsemaltani muutokselta?

      Australiaan on jo päässyt huomattava joukko maahanmuuttajia. He ovat aiheuttaneet turvallisuusongelmia ja tulevat joka tapauksessa epävakauttamaan yhteiskuntaa niin taloudellisesti, uskonnollisesti kuin sosiaalisestikin.

      Poista
    5. Tämä on kyllä varmsti hyvin tiedossa EU:ta nuoleskelevalla poliittisella psykopaatti-"eliitillämme"!

      Poista
  9. Tässä taas persujen ylivoimainen enemmistö paljastaa todelliset karvansa:

    "Laura Huhtasaari ottaa kantaa poliisivaltiokehitystä vastaan

    Eduskunnassa käsiteltiin perussuomalaisten tekemää lakialoitetta, jolla haluttiin kaventaa kokoontumisvapautta.

    Taustalla on Helsingin keskustassa oleva laittomien maahanmuuttajien mielenosoitusleiri sekä sitä vastustava Suomi Ensin! -mielenosoitus.

    Laura Huhtasaari oli ainoa perussuomalaisten kansanedustaja, joka vastusti aloitetta. Hänen mukaansa humanitaarisen maahanmuuton ongelmat eivät saa johtaa siihen, että suomalaisten kansalaisoikeuksia rajoitetaan."

    http://maaneettimedia.com/laura-huhtasaari-ottaa-kantaa-poliisivaltiokehitysta-vastaan/,

    Suomalaisvihamielisiä takinkääntäjä-pettureita lähes koko joukko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatunnosto ja syvä kumarrus Laura Huhtasaarelle!

      Poista
    2. Sananvapauden riistäminen on aina helppo tie, joka loppupeleissä johtaa vain ojasta allikkoon.

      Poista
  10. "Naiset maahanmuuttopolitiikkamme uhreina, joista kukaan ei tunnu välittävän"

    Sama kohtalo näyttää olevan lapsillammekin:

    "Muslimi-matujen jälkikasvu terrorisoi espoolaislapsia – Pia Polviander kertoo ja julkaisi kaksi videota
    Opettajat pyörittelevät peukaloitaan ja antavat hiljaisen hyväksyntänsä terrorismille! Suomalaislapsi ei ole arvokas. Lähi-itäläinen ja somalialainen lapsi ovat!

    Pia Polvander kertoo julkisessa Facebook-päivityksessään lapseensa kohdistuneesta koulukiusaamisesta:..."
    http://mvlehti.net/2017/05/13/muslimi-matujen-jalkikasvu-terrorisoi-espoolaislapsia-pia-polvander-kertoo-ja-julkaisi-kaksi-videota/

    VastaaPoista
  11. Ettei asiaa nähtäisi pelkästään yksiväristen lasien läpi, niin onko Polvanderin perillisen pieksäminen ollut pelkkää pieksämisen halua, vai onko takana jotakin muuta? Jos itse olisin enemmän värikkäämpi ja minulle tultaisiin vittuilemaan että: Mitä neekerille kuuluu tai mitä sinä mutakuono teet Suomessa, jne., niin silloin meikältä palaisi käämit ja päreet välittömästi. Että opettajat pyörittävät peukaloitaan ja silmiään kun on kysymys mahdollisesta koulukiusauksesta, niin sehän ei ole mitään uutta. Opettajilla pitäisi olla valmis ohjelma miten toimia, jos oppilaat alkavat vetämään toisiaan turpiin mahdollisen kiusauksen seurauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulukiusaamiset ovat äärettömän vakava asia, mutta samalla on tunnustettava, ettei opettajilla yleensä ole riittävästi tietoa oikeudenmukaisten ratkaisujen tekemiseksi. Tuohon yksittäistapaukseen en sinänsä ota kantaa muuten kuin siinä mielessä, että kiusaaja löytää aina syyn kiusaamiselleen, oli hän sitten maahanmuuttaja, rasisti tai ihan tavallinen kiusaaja.

      Poista
  12. Raiskauksissakin on kysymys identiteetistä ja todellisuuskäsityksistä. Kun poikalapsille on pienestä asti opetettu että nainen on halpaa makkaraa ja alisteisessa asemassa mieheen nähden, niin kulttuuri-ja demokraattiset käsitykset demokraattisessa maassa eivät vastaa maahanmuuttajan käsityksiä olevasta. Sama todellisuuskäsitys on mukana kun vääräuskoisten tappaminen on yes ja palkintona odottaa 72 neitsettä Paratiisissa. Me emme pysty ymmärtämään heidän logiikkaansa, koska ohjelma meidän identiteetissämme ei ota vastaan päivityksiä vieraan ohjelman käsityksistä naisista ja Paratiisin neitseistä. Ohjelmamme käsittää vieraan ohjelman päivitysyritykset virushyökkäykseksi ja virusohjelmamme yrittää nitistää viruksen. Kun puhutaan kulttuuritörmäyksestä niin kysymyksessä on erilaiset käsitykset olevasta. Vähän niinkuin että kissaa yritetään opettaa hevosen tavoille, ravaamaan ja silleen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!